Lähdimme seuraavaan etappiimme, saarelle nimeltä Big Island, täysin takki auki ja valmistelematta mitään. Olimme toki kuulleet mm. hippikaveriltamme kaikenlaista, mutta emme kauheasti tienneet mitä odottaa. Kilpikonnia ja laavaa eri muodoissa piti ainakin olla tarjolla. Lentokentällä huomasimme, että ainoa bussi lähimpään kaupunkiin Konaan menisi vasta 3-4 tunnin päästä. Olin koneessa bongannut hostellin sieltä, joten ajattelimme pyrkiä cityyn jollakin keinolla. Taksit ja shuttlet olivat hintavia, joten kysäisin kentälle pysähtyneeltä tädiltä mihin hän oli matkalla. Konaan. Tosin ei ihan meidän mestoillemme, mutta hän lupasi viedä meidät sinne päin. Loppujen lopuksi tätsä kyyditsi meidät aina hostellin pihaan asti, ja nappasimme majapaikan pariksi yöksi Ison Saaren toiseksi suurimmasta kaupungista 11000 paikallisen keskeltä.

Kailua-Kona nimeä virallisesti kantava city on Havaijin suurimman saaren turismikeskus. Se sijaitsee saaren aurinkopuolella ja on kerännyt runsaasti hotelleja rantakatujensa varsille. Miljöö oli kuitenkin hyvin erilainen kuin muilla saarilla tähän asti. Suurin osa Big Islandin rannoista on mustaa laavakiveä ja rannoilta saarelle päin katsottuna maisemaa hallitsee neljään kilometriin kohoavan Mauna Kean rinteilleen keräämät pilvet. Kilometrien pituiset hiekkarannat siis loistavat poissaolollaan Havaijin nuorimmalla saarella. Niiden sijaan on tarjolla kaikkea muuta.

 Konassa voi bongata myös saarten välisiä risteilijöitä, polynesialaisia vaikutteia ja turisteja.

 

 Koska Big Islandin rannat ovat suurelta osin mustaa laavakiveä, pitää uimarin löytää omat mestat – etenkin jos haluaa välttää täyteenahdetut pikkurannat.

 

Itse kaupunki oli viihtyisä, mutta parin päivän hengailun jälkeen nappasimme netistä löytämämme ISON Chevrolet Blazerin alle ja aloitimme saarikierroksen Captain Cookin kaupungista ja Hookenan leirintäalueelta. Oppaana meille toimi auton meille vuokrannut Will, joka oli syntynyt Pietarissa, mutta asunut sen jälkeen ainakin Israelissa (jäbä oli ilmeisesti viittä vaille valmis Hornet-lentäjä), New Yorkissa ja nyt muutaman kuukauden Big Islandilla. Will oli huppu tyyppi, joka kertoili elämästään, jakoi vinkkejä ja majoitti meidät myös hyvin edullisesti isännöimässään talossa. Hän myös liittyi seuraamme Hookenassa, jossa snorklailimme aivan rannassa sijaitsevilla koralliriutoilla. Kyseinen camping-paikka on muuten paikallisen ylläpitämä huippu ranta. Vuosikymmen sitten siellä oli ongelmia ja rikollisuutta, mutta sittemmin homma on saatu pelaamaan ja paikka on etenkin havaijilaisten suosiossa.

 Gekko-kaveri

 

Simba ja Will, joka majoitti meidät edullisesti isännöimässään taiteilijakodissa.

 

Auringonlaskussa Tyynellämerellä on aina taikaa (Puuhonua O Honaunau).

 

Yövyimme pari yötä Hookenassa, juttelimme paikallisille ja teimme pikku roadtrippejä Puuhonua o Honaunaun historialliseen kansallispuistoon, Two Stepsin sukeltelu- ja snorklausparatiisiin sekä Kealakekuan lahdelle, jonne Kapteeni Cook rantautui aikoinaan, ja jonne hänen Tyynenmeren valloituksensa myös päättyi. Homma meni suunnilleen niin, että Cookin laivue saapui lahdelle neljä kuukautta kestävän juhlakauden aikaan, jolloin kukaan ei sotinut ja naiset olivat, noh, anteliaita. Kapteenin porukka otettiin 1000 kanootin ja 9000 polynesialaisen toimesta hurraten vastaan. Kun Cook lähti saarelta hän kohtasi murskyn ja joutui palaamaan. Juhlakausi oli kuitenkin ohi ja kaikki oli muuttunut. Erinäisten kahnauksien jälkeen Cook lyötiin ja puukotettiin kuoliaaksi hänen ammuttuaan paikallisen päällikön henkivartijan. Nykyisin Kealakekuan lahdella on kapun muistomerkki, ja kyseinen muutamien neliömetrien alue on yhä brittien territoriota. Kealakekuan lahti on myös tunnettu koralliriutoistaan ja siellä on erinomaista sukellella. Lisäksi siellä asuu oluesta pitävä aasi ja hyvällä onnella voi nähdä huilalevia pyöriäisdelfiinejä ja merikilppareita. Pyöriäisdelffiinit ovat saaneet nimensä pyörimisestään. On epäselvää, tekevätkö ne kierrehyppyjä karkoittaakseen loisia vai pelkästään pitääkseen hauskaa. Itse veikkaan jälkimmäistä, sillä kyseessä on ehkä maailman älykkäin ja sympaattisin nisäkäslaji. Meidät mukaan lukien.

 

 Kealakekuan lahti

 

Herra Cookin muistomerkki Kealakekuan lahdella. Mestalle pääsee vain uimalla, melomalla tai vaeltamalla.

 

 Kealakekuan lahdelta ja Puuhonua O Honaunausta löytyy historiallisia paikkoja.

 

Hookenassa voi snorklailla, bongailla delffinejä ja kilppareita sekä hypätä kanootin tai melontalaudan päälle.

 

 Snorklailemassa Two Stepsillä. Big Islandin snorklailuspotit ovat maailman parhaimmistoa. Valitettavasti meillä ei ollut vedenkestävää kameraa, joten jouduttetyytymään tähän vuoroveden paljastamaan merisiiliin.

 

Aasi dokailemassa.

 

Tutkittuamme saaren länsipuolta riittävästi ja todettuamme sen hyvinkin kelvolliseksi – vaikkemme vielä kilppareita ja delfiinejä nähneetkään – päätimme jatkaa matkaa. Hyvästelimme Willin ja hyppäsimme mursuumme (auto sai monta lempinimeä). Matkaamme aikoi liittyä myös kirkkaanvihreä ja punaisilla maalauksilla koristeltu gekko-kaveri, mutta se tais viime hetkellä tulla toisiin aatoksiin. Ajelimme aluksi koko jenkkilän eteläisimpään kohtaan, Big Islandin South Pointille, joka oli pystysuorine mereenputoavine kielekkeineen jylhän kaunis paikka.

”Lähetkö messiin?” 

 

 South Point – jenkkilän eteläisin paikka. Seuraava manner meren takana on Etelämanner.

 

 On the road again! Vasemmalla myös majapaikan virkaa hoitanut Chevroletimme.

 

South Pointilta suuntasimme Punaluun leirintäalueelle. Kyseessä on mustan hiekan peittämä beachi, jolla hengailee usein myös merikilppareita. Bongasimme ensimmäistä kertaa Indonesia jälkeen näitä sympaattisia otuksia ja makoilimme rannalla hyvän tovin parin lepäämään tulleen turtlesin kanssa. Hiljaisella ja hyvin tuulisella leirintäalueella päätimme kokeilla ison auton meille antamaa etulyöntiasemaa. Emme laittaneet telttaa pystyyn, vaan levitimme ilmapatjat auton takaosaan ja nukuimme koko reissun ensimmäisen ilmaisen yömme. Aamulla kävin moikkaamassa otuksia vielä heidän omilla aluevesillään snorklauskamojen kera, jonka jälkeen hyvästelimme kilppari-kaverit, ja lähdimme ottamaan selvää Havaijin tulen ja tulivuorten jumalatar Pelen asuinseuduista Volcanoes National Parkiin.

 

 Matka-Ankka, longboardi ja Punaluun ranta kilppareineen.

 

Kaverit chillaa.

 Eihän kilppareista voi olla diggaamatta, joten oli pakko käydä moikkaan niitä myös meressä.

 

– P&S

Jaa

Pyydä kaverit tsekkaamaan tämä touhu