Big Island on iso. Sen pinta-ala on yli puolet suurempi kuin Havaijin muiden pääsaarien pinta-ala yhteenlaskettuna. Se on myös ainoa saari, jolla voi todella tuntea olevansa roadtripillä. Niinpä nautimme  Chevymme tarjoamasta vapaudesta ja kruisailimme ilman päämäärää sinne sun tänne. Seuraava ”sinne” oli ehkä koko jenkkilän mystisin kansallispuisto, Volcanoes national park. Puisto on havaijilaisten tulen jumalatar Pelen koti ja se kätkee sisäänsä maailman aktiivisimman tulivuoren, Kilauean, joka on purkautunut tauotta vuodesta 1983 lähtien. Yleensä purkaukset kestävät maksimissaan kuukausia, joten kolmen vuosikymmenen putki on jotain käsittämätöntä. Kyseessä on tavallaan osoitus siitä, miten koko Havaijion aikoinaan syntynyt – kaikki saaret ovat tuliperäisiä. Big Island on nuorin jakasvaa pikku hiljaa edelleen. 

Tulenjumalatar Pele

 

 Havaiji muttuu toki muuallakin. Itseasiassa se on saamassa uuden saaren merenalaisen tulivuorenpurkauksen seurauksena. Loihi sijaitsee noin 35 kilometriä Big Islandilta etelään. Ihan vielä ei kuitenkaan kannata kilauttaa kiinteistövälittäjälle tai matkatoimistoon, sillä Loihin korkeinkin kohta on vielä lähes kilometrin merenpinnan alapuolella, eikä sinne ulotu vielä ainuttakaan auringonsädettä. Arvioiden mukaan kestää 10000-100000 vuotta ennen kuin Loihi kohoaa merenpinnan yläpuolelle. Sitä ennen Big Island lienee niin ikään kasvanut melkoisesti. 
 

Volcanoen idyllisessä mutta sateisessa pikkukaupungissa nauttimamme pannukakkuaamiaisen jälkeen ajelimme Volcanoes national parkiin. Ensimmäinen etappi oli Pele-jumalattaren koti, Halemaumaun kraateri, joka on osa Kilauean tulivuorta. Kyseinen kuoppa on kelluttanut sulaa kiveä useaan otteeseen. Viimeisin aktiivisuuskausi on alkanut 2008 vuonna ja jatkuu edelleen. Lähellä Halemaumauta sijaitsee Jaggar-museo, joka perehdyttää matkaajan alueen historiaan ja Peleen. Aikomuksenamme oli ajella mursullamme Crater Rim Drivea alueen ympäri ja käydä hieman patikoimassa, mutta Pele oli toista mieltä. Tie ja alue olivat suljettuina vaarallisten vulkaanisten tapahtumien vuoksi. Samasta syystä myös useat muut alueet olivat suljettuja. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.

Simba ja Pelen hima, Halemaumaun kraateri

 

Niinpä otimme toisen suunnan, mikä osoittautuikin huippuratkaisuksi. Lähdimme kohti Chain of Craters roadia, joka nimensä mukaisesti kulkee useiden kraatereiden ja laavakenttien ohitse kohti rannikkoa. Poikkesimme ”vaeltamassa” lyhyitä etappeja sademetsää muistuttavassa Jurassic Park -viidakossa ja päädyimme Lava Tubeille. Lava tubet ovat maanalaisia tunneleita, joissa laava on aikoinaan kulkenut. Pintakerroksen jähmettyessä ja laavavirran viimein loppuessa jäljelle on jäänyt pelkkä tunneli, jota laavakivi nyt ympäröi joka suunnalta. Varsin ainutlaatuisia paikkoja siis. 
 

 

 Halemaumaunkraateri ja Lava Tuben sisäänkäynti

 

Kraateriketjutietä alaspäin ajellessamme törmäsimme – yllättäen – lukuisiin kraatereihin sekä massiivisiin laavakenttiin. Tien mutkitellessa rinnettä alas näimme myös kaukana rannalla kohoavat höyrypilvet. Ne nousivat paikasta, joissa tuli ja vesi kohtaavat toisensa – Kilauean sula kivimassa synnyttää uutta maata kokoajan. Sulia laavavirtoja on tätänykyä kuitenkin vaikea päästä katsomaan. 

Crater Chain Roadin varrelta löytyy lukuisia kraatereita ja laavakenttiä…

 

…jotka jatkuvat aina merelle asti.

Tien lopussa meitä odottivat massiviset kalliot, villisti vellova meri ja muistutus siitä, mihin Äiti Maa pystyy. Chain of Craters tie oli vielä muutama vuosikymmen sitten kulkenut kansallispuistosta saaren kaakkoisrannikolle Kalapanan kylään ja sieltä aina Hiloon asti (tien nimi tosi vaihtui välissä). Parinkymmenen vuoden ajan kestäneet toistuvat laavavirrat kuitenkin hautasivat tien, joka nykyisin päättyy täysin yllättäen umpikujaan – yhtäkkiä tien sijasta edessä on vain tummaa, juuri jähmettyneen näköistä, laavakiveä, jonka keskellä sojottaa koominen ”tie suljettu” -kyltti. Siellä täällä kiven seassa näkyy vielä asfalttia kuin muistuttamassa ajasta ennen laavavirtaa. Todella ainutlaatuinen paikka koko maailman mittakaavassa. Joitakin vuosia sitten alueelta lähti vielä opastettuja vaelluksia liikkeessä oleville laavavirroille, mutta sittemmin nuo purkaukset ovat tyrehtyneet. Meidän piti siis etsiä liikkuvaa laavaa muualta.

Havaijia ei olisi ilman tulta. 

 

 Aallot saattavat kyseisillä mestoilla lyödä jopa kymmeneen metriin. Vieressä poksahtanaut ja jähmettynyt laavakupla.

 

 Tästä meni vielä parikymmentä vuotta sitten tie, jota ei nykyisin tarvitse ajella edes neliveto-Jeepeillä (joita näkee paljon).
 

 

Tulen ja kiven maailmasta ajelimme Big Islandin ympäri kiertävää Hawaii Belt Roadia itään ja puikkelehdimme kauniita metsäisiä pikkuteitä pitkin ohi Lava Tree State Parkin aina saaren itäisimmille rannoille asti. Isaac Hale Beach Parkissa tarkkailimme merelle lähteviä laavanbongausveneitä ja nukahdimme autoomme uneksimaan seuraavista seikkailuista Isolla Saarella ja Pelen valtakunnassa. Emme vielä tienneet veisikö tie maalle, merelle vai ilmaan.

 
-Pate & Simba
Kotikolo

Jaa

Pyydä kaverit tsekkaamaan tämä touhu