Bali – tuo Indonesian turismin perkele ja maailman rantapummien ja takatukkasurffareiden Mekka.

Ensimmäinen ilta Balilla Kutan-Legianin alueella tarjosi lihapullia ja reilun euron tuplavodkaredbulleja. Hyvin nopeasti tulimme Sinin kanssa johtopäätökseen, että tänne emme jää. Turistipuljut, agressiiviset kaupustelijat, äänekkäät yökerhot ja nuoret päätään täyteen kiskovat surffarit tekivät joukkioomme vaikutuksen, joka ei ollut järisyttävän positiivinen. Myöskään Kuta beach, joka tunnetaan maailman parhaana aloittelijoiden surffirantana, ei vakuuttanut millään lailla, vaikka maininkien tuijottelu auringon laskiessa olikin mukavaa. Niinpä päätimme valita kahdesta vaihtoehdosta, jotka molemmat tuntuivat erinomaisilta. Ensimmäinen oli Balin pohjoispuolella sijaitseva Lovina, jota oli kehuttu useassa reissukirjassa. Mustan laavahiekan peittämät rannat olisivat kuulopuheiden ja kirjallisen informaation mukaan kauniita ja rauhallisia. Toinen vaihtoehto olivat paratiisin määritelmän täyttävät Gili-saaret muutaman tunnin minibussi- ja pikavenematkan päässä.

Tähän väliin voin heittää informatiivisen kommentin, että Balista tunnetaan yleisesti lähinnä Kutan alue. Saari on kuitenkin yllättävän suuri ja sen maisemat koostuvat surffareiden lisäksi muun muassa muutamista jylhistä tulivuorista, joista korkein kohoaa muutamaan kilometriin. Balilta löytyy siis rauhallisempiakin soppeja, etenkin hiljaisella kaudella ennen kesäkuuta.

Illan pimentyessä päädyimme Sinin kanssa vaihtoehtoon, että hyppäämme aamulla bussiin, joka vie meidät reilun tunnin matkan päähän Padang Baihin, josta nousemme pikaveneeseen ja suuntaamme Gili-saarille. Gilit sijaitsevat vuoristoisen Lombokin saaren vieressä. Saaria on kolme: Air, Meno ja Travangan. Meno kantaa lempinimeä ”honeymoon island”, Travangan on puolestaan bilesaari ja Air jotain niiden väliltä. Tingimme menopaluun Gili Airille 400 000 rupiaan eli reiluun 30 euroon. Gileille menemisen hintapolitiikka on jännittävää. Esitteessä lukee, että edestakainen matka irtoaa 1 300 000 rupialla eli rontilla sadalla eurolla. Tuota hintaa ei kukaan kuitenkaan edes yrittänyt pyytää meiltä. En usko, että kyseistä hintaa pyydetään edes high seasonilla, mutta mene ja tiedä. Nyt pääsimme jokatapauksessa halvalla.

 Matkalla Gileille

 

Matka taittui mukavasti pikaveneellä, joita liikennöi Gileille ja Lombokiin useita. Paatin perässä olleet viisi 300 hevosvoiman moottoria takasivat matkan taittumisen alle kahdessa tunnissa. Samaan aikaan muu joukkio jäi Kutan alueelle, sillä surffaukseen jo aiemmin tutustunut herra Jussila sai J. Keisarin innostumaan aalloista.

Noin viisi tuntia Kutalta lähtömme jälkeen nautimme Simban kanssa aamupalaa ja Bintangia Gili Airin rantahietikolla. Sen jälkeen kävelimme saaren toiseen päähän puolessa tunnissa ja vakuutuimme siitä, että valintamme osui nappiin. Turkoosi meri hyväili saaremme rantaa ja parin kilometrin päässä kohosi Lombokin saaren huikaiseva vuoristo, jonka korkein huippu halkoi pilviä 3,7 kilometrin korkeudella. Koska reissu alkoi jo vedellä viimeisiään, niin päätimme hiukan snobeilla ja majoittua ilmastoituun majaan You Py bungalowsiin. Hintaa bungalle tuli 17 taalaa yöltä, joten se oli Singaporen jälkeen koko reissun kallein majapaikka. Gilit ovat myös siitä huippu paikkoja, ettei saarille ole onneksi tuotu ainoatakaan maalla liikkuvaa mootorikulkuneuvoa, vaan pieniä saaria voi kiertää ainoastaan kävellen tai heppojen vetämissä kärryissä.

 

Heppa tuktuk ja Gili Airin rantaa

 

 Kotikolo (vasemmalla), You Py-bungalows ja Simba. Taustalla Lombokin saari

 

 Täkäläiset keräilevät saalista laskuveden aikaan

 

 Aamupalalla kotiravintola ja -ranta.

 

Aurinko laskee Balille päin. Vasemmalla Balin kolmeen kilometriin kohoava tulivuori

 

Ensimmäiset päivät kuluivat riippumatossa, korallien peittämällä rannalla hengaillessa ja Gita Gili-ravintolassa mainiota sapuskaa sekä Gili island ice tea-drinksuja nautiskellen. Paikan henkilökunta oli indonesialaiseen tyyliin älyttömän mukavaa porukkaa. Tosin toisena päivänä olimme jo sen verran aktiivisiä epeleitä, että vuokrasimme snorklauskamat ja kävimme omatoimisesti tutustumassa uskomattomaan Airia ympäröivään vedenalaiseen maailmaan. Heti koralleille päästyämme todistin kuumottavan Lattapyrstökäärmeen (http://en.wikipedia.org/wiki/Laticauda_colubrina) hengailemista parin metrin syvyydessä, mutta pintaan kaverilla ei onneksi ollut kiinnostusta uiskennella. Korallien uskomattoman monimuotoinen maailma sai myös Sinin ihastumaan vedenalaiseen maailmaan ikihyviksi, vaikka jouduimmekin jälkimmäisellä snorklauskerralla laskuveden aikaan hieman varomaan matalalla lymyileviä merisiilejä.

 

 Gita Gili & happy hours

 

 Laskuveden aikaan rannalla

 

Eräänä iltana Gita Gilissä hengaillessamme yksi puolittaisista frendeistämme sai houkuteltua meidät snorklausreissulle seuraavana päivänä. Akuuttien vatsanväänteiden takia jouduimme lykkäämään trippiä päivällä. Kaikkia Gili-saaria reunustavat uskomattoman hienot korallit. Venereissulla kävimme ensin Gili Menon liepeillä bongaamassa yhden merikilpikonnan ja sateenkaarenvärisiä fisuja sekä koralleja. Sen jälkeen pysähdyimme pariksi tunniksi Menolle syömään ja hengailemaan.

 Lähdössä

 

Meno vei paljon kiertäneet travellerit pienehköön nirvanaan. Olimme viihtyneet Airilla loistavasti, mutta Menon valkoiset paratiisirannat ja uskomaton rauha joka puolella tekivät meihin sellaisen vaikutuksen, että päätimme vakavasti harkita saaren vaihtoa. Airin rannat olivat muuten loistavat, mutta ne oli rakennettu monin paikoin täyteen pieniä huvimajoja, joten täysin rauhallisia spotteja oli vähän. Lisäksi aallokko osui saarelle siten, että koko ranta oli täynnä terävää kuollutta korallia – mikä oli toki kiinnostavaa ja kaunista, muttei jalkapohjaystävällistä.

 

 Airin rantaa

 

Snorklailureissu jatkui vielä Menolta takaisin Airin edustalle. Olin jo lopettelemassa puolen päivän rupeamaa, kun näin jonkin ison liikkuvan allani ja säpsähdin vaistomaisesti. Kun katsoin kohdetta uudelleen, niin hymy levisi suupieliini ja innostus koko kehoon. Noin metrin pituinen merikilpikonna oli ruokailemassa suoraan alapuolellani vain parin metrin syvyydessä. Sen leukojen jauhaessa koralleista levää, pyörivät lukuisat sateenkaarenväriset kalat sen suupielien ympärillä ilmeisesti osinkoja haalien. Kohotin pääni pinnan yläpuolelle ja huusin sadan metrin päässä jo rantautumassa olleelle Sinille, että tuuppa vilkaisemaan vekkulia. Olimme nähneet jo Menon tienoilla uhden merikilpikonnan, mutta se oli pienempi ja käyskenteli pohjassa noin viidentoista metrin syvyydellä, joten tämä tilaisuus oli täysin toista maata. Simba snorklaili takaisin koralleilleni vilkaisemaan otusta. Itse tuijottelin kaveria varmaan viisitoista minuuttia, enkä olisi millään malttanut lähteä pois. Lopulta hyvästelin jättikokoisen ystäväni sukeltamalla sen yläpuolelle ja silittämällä pari kertaa sen kilpeä. Otus ei ollut moksiskaan, vaan jäi tyytyväisenä jatkamaan ruokailuaan minun palatessani rantaan.

Kilpparien kaveri

 

Iltapäivällä olimme fiiliksissä reissusta, vaikkakin parhaat korallit olivatkin olleet oman majapaikkamme lähettyvillä ja venereissu oli siten turhahko. Olimme kuitenkin kilahtaneet Gili Menoon, jolla poikkesimme reissulla ja päätimme muuttaa seuraavana päivänä. Gili-saarten ja Lombokin välillä kulkee saarihyppelypaatteja pari kertaa päivässä ja päätimme hypätä iltapäivällä lähtevaan jollaan. Island hopping onkin Gileillä käsite ja monet reppureissaajat tekevät päivän parin trippejä muille saarille, yleensä Travanganin pääsaarelta käsin. Saarten välinen etäisyys on vain puolentoistakilometrin luokkaa, joten siirtymät ovat nopeita ja melko edullisia. Saarten väliä ei pienistä etäisyyksistä huolimatta tule missään nimessä lähteä uimaan, sillä vaaralliset merivirrat ovat vieneet ihmisiä. Aamupalan ja muutaman korttipelin jälkeen hyvästelimme hieman haikeina Gili Airin ja suuntasimme ”Honeymoon Islandille”.

 

Saarihyppelyä odotellessa

 

Gili Meno on saarista kaikkein hiljaisin ja myöskin kallein. Samalla se on kuitenkin paratiisimaisin ja kaunein. Menolla vietetyt kolme päivää vierähtivät kuin siivillä. Ensimmäisen yön majoituimme perusbungalovissa parin sadan metrin päässä rannasta, muuta pariksi viimeiseksi yöksi otimme tuplahintaisen (20 dollaria) majan rannasta ja nautimme elämästä toden teolla. Päivät ja illat kuluivat perinteisissä merkeissä – uimista, lukemista, riippumattoilua, vuoroveden vaihtelun ja Lombokin vuorten katselua sekä erinomaista ruokaa.

Menon eri puolia. Taustalla (oik.) edellinen kotisaaremme Gili Air, jonka taustalla olevat vuoret ovat puolestaan Lombokia

 

 Miljonäärin on helppo hymyillä

 

 Gili Travangan ja Menon rantaa Menolta kuvattuna

 

 Kotirannassa menolla, chilling out.

 

Ehkä koko reissun paratiisimaisin paikka jätti sydämeen jäljet, jotka eivät luultavasti koskaan lähde. Samoin tekivät – taas kerran – merikilpikonnat. Tällä kertaa kyse oli vain joidenkin viikkojen ikäisistä veitikoista. Aivan Menon rantapolun (kadusta ei oikein voi puhua) vieressä on pieniä uima-altaita pienten kilpikonnien kasvatusta varten. Pienimmillään alle kymmenen sentin pituiset otukset olivat kaikkien näkösällä yötä päivää – ne kasvatetan altaissa kahdeksan kuukauden ikäisiksi, jonka jälkeen epelit voidaan turvallisesti päästää mereen. Pieniä kilpikonnia uhkaavat monet vaarat, minkä vuoksi niitä suojellaan. Juttelimme toiminnan kymmenen vuotta sitten aloittaneen paikallisen sedän kanssa ja hän kertoi, että erä suuri ongelma on esimerkiksi se, että kilpikonnien munat ovat indonesialaista perinneruokaa. Lisäksi vesien saastuminen, roskaaminen ja erilaiset pedot rannalla sekä meressä ovat vaaratekijöitä nuorille kilppareille.

 

 Pikkukilppareita

 

Polskuttelua kotirannan linnumaidossa.

 

 Paratiisi

 

Otuksia.

 

Paikallinen kilpikonniensuojelusta vastaava herra sai meidän kunnioituksemme ja teimmekin pienen lahjoituksen sekä ostimme support-paidan, jonka tuotot menivät lyhentämättöminä kilpikonnien suojeluun. Rahaa tarvitaan, sillä tälläkin hetkellä osa otuksista asuu vanhoissa kylpyammeissa, sillä altaita ei ole tarpeeksi. Haastattelemallamme herralla oli tällä hetkellä 400 kilpikonnaa ja lisää löytyi saaren toiselta puolelta ja muilta saarilta. Nostan hattua herralle, joka oli oma-aloitteisesti alkanut tehdä duunia kymmenkunta vuotta sitten ja onnistunut ainakin osittain turvaamaan Gilien kilpikonnapopulaation säilymisen.Tärkeää on nimenomaan munien ja pienten poikasten turvaaminen, sillä aikuisella metrin tai jopa puolentoista pituisella mötkäleellä ei vesissä ole enää juuri vihollisia. Pahin uhka on yllättäen ihminen ja pahin vihollinen taitaa olla muovipussi – aikuisia kilppareita tukehtuu niihin aina silloin tällöin. Lisää infoa asiasta kiinnostuneille löytyy täältä: http://gilimenoturtles.com/.

 Iloiset epelit & supporttia kilppareille.

 

Sateenkaaren päässä odottaa aarre

 

Viimeinen auringonnousu Balin merellä ennen kotiin lähtöä – kai joskus on vain pakko mennä…

 

Haikein mielin suuntasimme lopulta Travanganin kautta takaisin Balille. Kutalla näimme taas frendimme J:n K:n ja S:n, joiden kanssa vietimme viimeisen illan Indonesiassa. Kaverit olivat olleet Balin pohjoisosissa Lovinassa ja käyneet ihmettelemässä tulivuoria. Seuraavana päivänä Airasia kuljetti meidät Densaparista takaisin pohjoiselle pallonpuoliskolle Bangkokiin, jonne oli viiden tunnin lento.

 

 Bali jää taakse

 

Banglamphon alueella viimeistä iltaa istuskellessa mieleen hiipi ajatus, että mitä jos Thaimaata kiertelisi vielä vaikkapa kuukauden… Olosuhteet eivät valitettavasti mahdollistaneet asiaa tällä kertaa.
Kolme kuukautta oli nyt armotta takana. Viimeistä Changia pitkään aikaan maistellessani pohdin taas tuttuja kliseitä. Maailma on älyttömän pieni. Suomalaiselle kaikki on mahdollista. Yksi parhaista asioista mitä ihminen voi tehdä, on kiertää maailmaa ja nähdä erilaisia paikkoja, kulttuureita ja ihmisiä. Järjen käytöllä ja rauhallisuudella pärjää kaikkialla maailmassa – ei ole väliä mitä tulee eteen ja missä. Jne. Jne. Jne. Ilta kääntyi yöksi haikeissa, mutta muistorikkaissa tunnelmissa ja aamulla Finnair nappasi meidät mukaansa. Kolmen kuukauden busseissa köröttelyn jälkeen 10 tunnin Bangkok-Helsinki-lento tuntui ohikiitävältä hetkeltä, jonka jälkeen oli aika havahtua taas todellisuuteen – kotona ollaan.

PS. Blogi laitetaan vielä mahdollisesti nippuun epilogissa.

-PeejaÄs

Jaa

Pyydä kaverit tsekkaamaan tämä touhu