Kukkokiekuu! Siltä kuulostaa jokapäiväinen herätys Kauain saarella riippumatta siitä, oletko leirintäalueella vai kaupungissa. Kotkotukseen ja kieuntaan heräsimme myös Salt Pondilla vietetyn yön jälkeen. Syy tähän kotkottajien invaasioon löytyy Havaijin historiasta. Kun polynesialaiset tulivat saarille joskus 300-600 -luvuilla, he toivat mukanaan kanoja ruoaksi. Tahtomattaan nämä kanoottimestarit toivat myös rottia, joita jahtaamaan he toivat puolestaan mangusteja. Timonit popsivat rottien ohella kuitenkin myös kanojen munat, mistä johtuen siipikarjaa ei enää tapaa muilla saarilla villeinä. Kauai oli ainoa saari, jolle mangusteja ei tuotu, joten kanapopulaatio valloitti kaikessa rauhassa saaren ja elelee vapaasti niin maalla kuin kaupungeissakin. Saaren lintupopulaatio on muutoinkin Havaijin monipuolisin.

Kauailainen heratyskello. Saarella on Havaijin monipuolisin lintupopulaatio.

 

Siipikarjafaktojen jälkeen hieman taas tarinaa.Suolalammen leirintäalueelta suuntasimme ihanasti ilmastoidulla Toyotallamme Tyynenmeren Grand Canyonille, Waimean kanjoniin. Kauai koostuu periaatteessa yhdestä tulivuoresta, jonka huippujen väliin on vuosimiljoonien saatossa jäänyt sykähdyttäviä laaksoja ja syvänteitä. Parhaat esimerkit näistä ovat juuri Waimea, joka laskeutuu 900 metriä alaspäin, ja Kalalaun laakso, joka putoaa näköalapaikalta toista kilometriä. Jälkimmäinen on valitettavasti yksi maailman sateisimmista paikoista, joten täysin selkeän foton ottaminen vaatii mäihää. Ahkerat jenkit ovat kuitenkin duunanneet tiet näiden molempien ihmeiden äärelle, joten kaatosadekaan ei estä perille pääsyä. Niinpä kruisailimme katselemaan Kauain ihmeitä. Mielessämme oli myös heittää päivävaellus Alakai Swamp trailillä, mutta repeävä taivas ei lopulta houkutellut.

 

Onneksi sää oli kuitenkin paikoin puolellamme ja saimme ihmetellä maailman kauneutta. Samoja maisemia olette muuten nähneet useissa leffoissa, etupäässä Jurassic Park, 6 days 7 nights ja viimeisin Pirates of the Caribbean. Kauaista on pikku hiljaa toisen maailmansodan jälkeen tullut Hollywoodin leikkikenttä.

 

 Saarten tuliperaisyys nakyy myos maastossa.

 

 Roadtrippailun vapautta

 

 ”Grand Canyon of the Pacific”.

 

 
Kalalaun laaksoa

 

Koisasimme vielä toisen yön Salt Pondilla ja kun olimme ihmetelleet tarpeeksi vuoria, laaksoja ja saaren eteläpuolen hyvin rauhallisia ja autenttisia kaupunkeja, niin suuntasimme pohjoiseen kohti Haena beachia. Matkalla poikkesimme tsekkaamassa parit Wailua-joen jyhkeät vesiputoukset ja Hanalein huikean siistin mutta myös turistien kansoittaman pikkukaupungin. Perillä pohjoisessa camping-elämä jatkui jyrkkarinteisten vuorten ja turkoosin meren välissä.

 Hengailua Salt Pondin rannalla

 

 Wailuan putoukset

 

Haena- ja Tunnels -rantojen vierelle telttaa pystyttäessämme saimme uuden frendin. Juize oli havaijilaisruotsalainen elämäntapaintiaani, jota joku voisi myös hipiksi haukkua. Itse noin kolmekymppinen, pudonneita mangoja ja kookopähkinöitä popsinut, lupsakka kaveri totesi joskus olleensa hippi, muttei enää pitänyt itseään sellaisena. Luonnonlapsi jutteli mielellään ja jakoi vinkkejä enemmän kuin ehdimme ottaa vastaan. Ainakin Kaliforniassa, Ruotsissa, Havaihin Big Islandilla ja Kauailla asunut kaveri oli piristävää seuraa auringonlaskun värjäämän taivaan alla.

 

Haena Beach Park ja havaijilaisruotsalainen hippi Juize

 

Kukkojen taas kiekuessa kilpaa laitoimme teltan kasaan ja lähdimme Ke’e -beachille vähän matkan päähän. Matkalla ihmettelimme Blue roomia, makeanveden järveä kallioluolan sisällä. Ke’e on ehkä koko saaren pahin rysä. Rannalla on aikoinaan harjoitettu ensimmäistä kertaa Hulaa. Lisäksi se on erinomainen paikka fisujen ja kilppareiden bongailuun snorkkeleiden kanssa.

Tunnels Beach ja haapari sekä tunnels Beach ja ei-haapari 

 

 Blue room

 

Ke’en turhan hektisen elämän tsekattuamme lähdimme trekkaamaan. Rannan välittömästä läheisyydestä lähtee yksi koko Havaijin huikeimmista vaelluksista, Kalalau trail. 2-3 päivää kestävä ja 22 mailia (about 35 km) pitkä vaellus kulkee Napalin rannikon reunalla (kirjaimellisesti – välillä polulta on kymmenien tai jopa satojen metrien pudotus kohti alhaalla kuohuvaa Tyyntämerta) ja tarjoaa huikaisevia maisemia. Päätepiste on Kalalaun laakso 11 mailin päässä, josta palataan samaa reittiä takaisin. Emme olleet varanneet tarpeeksi aikaa koko trekin heittämiseen, mutta pelkästään päiväreissuna kyseinen vaellus oli melko käsittämätön. Suosittelen.

 

Lähdimme liikkeelle merenpinnan tasolta, kävimme korkeuksissa ja laskeuduimme taas alas erittäin kutsuvalle turkoosin meren hellimälle rannalle. Mieli teki kovasti uimaan, mutta Hanakapiain rannalla sitä ei tehdä. Kyseisellä paikalla oli puuhun hakattujen tilastojen mukaan hukkunut 82 ihmistä – sen merivirrat imaisevat suoraan pois beachiltä. Havaiji on muuten yksi maailman vaarallisimmista paikoista uida – täällä hukkuu enemmän jengiä kuin missään muualla maailmassa. Kun käyttää tervettä järkeä, tsekkaa olosuhteet ja kuuntelee varoituksia niin hätää ei kuitenkaan ole.

 

 Kalalau trailin polkuja ja maisemia.

 

 Hanakapiai Beach.

 

 Polut kulkivat Napalin vuoriston vierellä.

 

Kalalau traililtä ajelimme Anini beach parkiin jatkamaan leirielämää vielä neljänneksi yöksi. Paikka osoittautui mahtavaksi ja vedimme teltan pystyyn niin lähelle merta kuin suinkin uskalsimme. Myös hipahtava frendimme seurasi meitä samaan mestaan ja ilta kului taas vinkkejä kuunnellessa ja kymmenen metrin päässä teltan oviaukosta hiljalleen vellovaa merta ihmetellessä. Toisinaan muutamalla lantilla saa enemmän kuin sadoilla euroilla.

 

 Kohtalaisen huikea leiripaikka Anini Beach Parkissa

 

Kolmen dollarin telttaöiden jälkeen päätimme hieman snobeilla ja ajelimme muutaman välietapin kautta takaisin alkuperäiseen tukikohtaamme Kapaaseen. Olimme ohikulkumatkalla pari päivää aiemmin buukanneet privaattihuoneen merinäkymillä paikallisesta hostellista. Hintaa kertyi arviolta 27 euroa naamaa kohden. Kävimme heittämässä vielä yhden lyhyen päivävaelluksen läheisille Ho’opi’i -vesiputouksille ja kaveerasimme samalla havaijilaisen lehmän kanssa. Se yritti kovasti lipaista Sinin poskea. Hengailimme myös tutusti riippumatossa, uimme, kokkailimme, kävimme purilaisella, pyykkäsimme ja valmistauduimme jättämään Garden Islandin taaksemme.

 

 Ho’opi’i Falls ja ammu-kaveri

 

 Kapaassa taas

 

Kymmenen päivän

kukonlaulun jälkeen löysimme itsemme jälleen lentokentältä. Oli 4. heinäkuuta, Ameriikan Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivä, ja olimme lähdössä koko Havaijin övereimpään turistirysään.
Mahalo Kauai, Aloha Honolulu & Waikiki!

 

-P&S

Jaa

Pyydä kaverit tsekkaamaan tämä touhu