Koh Jum on pieni saari Andamaanien merella Thaimaan lansipuolella. Krabilta voi hypata Koh Lantan turistirysaan menevaan lauttaan, joka pysahtyy merella Jumin kohdalla sen verran, etta paikalliset voivat napata saarelletulijat omiin paatteihinsa ja vieda heidat rantaan. Ilman takalaisten apua saarelle ei siis edes paase.

Golden Pearlin Bungalow-kyla.

Kotirantaa


Jumilla on kolme varsinaista kylaa, joissa kaikissa asustelee joitakin satoja ihmisia. Saari on kymmenisen kilometria pitka ja sen poikki kulkee pieni hiekkatie, jota on tosin alettu pikkuhiljaa paallystaa. Yksi kylista on buddhalainen ja kaksi muslimien kansoittamia. Sahkot saarelle on vedetty vuonna 2009. Saaren lansiranta on puoliautiota, palmujen varjostamaa hiekkarantaa, jonne maailman hektisyyteen kyllastynyt travelleri voi ripustaa riippumaton ja keskittya relaamiseen, uimiseen, kalatukseen tai elaman tarkoituksen pohtimiseen. Tallaiselle saarelle me siis jamahdimme 9 paivaksi.

 Yksi saaren kolmesta kylasta.

 

Juitu ja pitkahantapaatti Monkey beachilla snorklausreissulla.


Saimme bungalovin noin sadan metrin paasta meren rannasta Golden Pearl-nimisesta pikkuresortista.Viela kymmenisen vuotta sitten saarella oli vain kolme majoituspaikkaa, mutta sittemmin maara on kasvanut arviolta viiteentoista. Lisaa nousee kokoajan, mutta uskon, etta ylikansallisten hotelliketjujen tulo Jumille tule viemaan viela vuosia. Hyva niin.

Alkupaivina tutustuimme suomalaiseen Velluun ja Mikaan. Vellu oli saarella toista kertaa ja ihastunut paikkaan ja jengiin ikihyviviksi. Han olikin hengaillut siella jo kuukauden paivat. Mika puolestaan oli itsenaisella Kaakkois-Aasian reissulla ja niin ikaan tykastyi Jumiin kovin – kuten me kaikki. Talla hetkella Mika hengailee jo Kuala Lumpurissa, mutta Vellu mollottelee edelleen Jumilla.

Levyttelya pohjoisella biitsilla. Messissä Mika ja Vellu.


Paikallinen taksi saaren paatiella


Kaverukset kaljalla.


Paivat kuluivat meren rantaan viritetyssa riippumatossa loikoillessa vienon merituulen heilutellessa allekirjoittaneen piiskaa, joka sivumennen sanoen on taalla aikamoinen nahtavyys. Paolo Coelhon Alkemistia ja Mika Waltarin Sinuhea lapikahlatessa tuli kuitenkin polte, etta kai sita voisi jotain muutakin duunata. Niinpa lahdimme saaririnksalle, jolla totesimme, etta Phi Phille ei kannata menna koskaan. Tai no, saari on kyllä jarjettoman hieni, ja se lienee toki se hyva kohde lapsiperheille seka dokaamaan lahteille urpoille, mutta meidan prioriteemme olivat jossain muualla. Samalla reissulla tsekkasimme laguunin, jossa Beach-leffa kuvattiin aikanaan. Sen todellakin huomasi. Laguuni oli ylikansoitettu kaikennakoisilla paateilla aina huvipursista puupaatteihin, pitkahantiin, jollaisella itsekin olimme liikkeella. Nimi tulee paatin pitkasta potkurista, joka mahdollistaa kaantymisen pienessa tilassa – tai niin me ainakin paattelimme. Tripin parasta antia oli kuitenkin snorklailu huikeilla koralliriutoilla kahdessa eri mestassa ja lounaan vetaminen maailman hienoimman hiekan omaavalla biitsilla. Snorklailu oli kuitenkin ehdoton ykkonen. Sateenkaaren varisessa kalaparvessa uiminen on kokemus, jota tulemme taatusti viela harrastamaan talla tripilla.

Snoklaillessa nakee pirun siiteja fisuja (kuva lavastettu akvaariossa)


Kalareissulla Andamaanien merella


Valissa kului taas paiva tai pari levytellessa. Yhtena aamuna noin viitisen paivaa sitten hyppasimme kello kuusi pitkahantaan ja lahdimme kalaan. Maestrona toimi suomalainen Pentti, joka on asustellu Jumilla pari kuukautta vuodessa jo kymmenisen vuoden ajan. Pentti on myos kirjoittanut Thaimaa-lapyskan nimelta Farangi ei opi koskaan. Kirjan stoorit ovatkin suurimmaksi osaksi juuri Jumin saarelta. Nappasin kirjan Penalta tietysti messiin. Heitetaan tahan valikommenttina, etta farangi tarkoittaa siis meikalaisia, ulkomaalaisia kalpeanaamoja. Muistaakseni se tarkoittaa myos valkoista ja mautonta guava-hedelmää..

Oman elamansa Robinson Crusoe, Pentti


Itse fisustaminen ei talla kertaa mennyt ihan putkeen. Samoilta vesilta on vedetty 25-kiloisia Barracudia (jotka muuten ovat vihaisennakoisia jamppoja), mutta meidan oli tyytyminen yhteen gekkofisuun. Se tosiaan nayttaa jonkin verran gekolta eli loistavalta liskokaverilta, joka vetaa hytykoita huiviin ja tervehtii farangeja hyvaksyvalla naksutuksella. Sympaattisia epeleita. Kalareissu ja auringonnousun ihmettely Andamaanien merella olivat joka tapauksessa loistavia kokemuksia.

 Saarella on runsaasti kumipuita.


Jumin saarella hengaa Pentin lisaksi muutenkin hauskoja tanne jamahtaneita lankkareita. Saarella asuu vakituisesti svedulainen Erik, 70, yhdessa 80-vuotiaaan tyttokaverinsa kanssa. Toinen takalainen julkkis on Big Mama hollantilainen, joka asustelee saarella niin ikaan vakituisesti. Joitakin vuosia aiemmin tama pottuileva ja aarimmaisen sarkastinen emanta asui viela miehensa kanssa, mutta Big Papa on sittemmin jattanyt saaren jalat edella. Krematoriossa tuhkattu kaveri oli kuulemma ollut liian pitka paikalliseen polttouuniin – jalat jaivat pihalle parimetrisella sedalla. Thaimaalaiset ovat siita hassua porukkaa, etta kun he ovat iloisia he nauravat, mutta kun he suuttuvat tai haammentyvat, niin he nauravat vedet silmissa. Hautajaisissa oli siis hammennyksen vallitessa kuulunut melkoinen naurunremakka. Big Papa oli kuitenkin saatu viimeiselle matkalle. Hollantiin lahetettyyn kuolitodistukeen oli kirjattu kuolisyyksi kuolema. Kun alankomaiden viranomaisia ei viela oltu hammennetty tarpeeksi, niin kuolipaiva oli varmuudenvuoksi kirjattu tulevaisuuteen – Big Papa kun oli sattunut kuolemaan Thaikkulan kunkun syntymapaivana, joka ei ilmeisesti kaynyt laatuun. On mahtanut hollantilaisia virkamiehia mietityttaa. Saarelta loytyisi lukuisia muitakin tarinoita, muttei niista sen enempaa talla kertaa. Sen tosin voisi viela todeta, etta Tapanin paivan tsunamissa ei saarella kuollut kukaan, vaikka aallot olivat heittaneet muun muassa moottoripyoria pitkalle sisamaahan.

Mr. Melon ja frendimme Mod.


 Levoton Kari ja vakava Vellu. Messia myos frendimme Mio.


Aikamme Jumilla on siis kulunut pitkalti riippumatossa levytellessa, meressa polskutellessa ja ihmisten kanssa turistessa. Hengailimme suomalaisjamppojen lisaksi muun muassa parin norjalaisen tyttosen ja laheisen Pubin omistajaperheen kanssa. Puolitoista viikkoa vierahti kasittamattoman nopeasti ja – ennen kaikkea – rennosti. Yhtena paivana vuorasimme pratkat ja kiertelimme saaren niin tehokkaasti kuin mahdollista.

Koh Jumin paatie ja Torkkeli ”parkkipaikalla”.


Edes kaarmeksia ei tullut vastaan. Jumin ainoita ikava puolia ovat nimittain Kobrat ja muutamat muut kuumottavat madot, jotka kuitenkin pysyttelevat yleensa ihmisista kaukana. Metrin mittaisen varaanin kuitenkin bongasimme biitsilla tepastelemassa. Lisaksi saimme joka ilta todistaa rapulaisten (lue: rapujen) maailmanvalloitusta. Jumilla hengailee myos paljon apinoita, joita takalaiset ammuskelevat ritsoilla. Kuulostaa ikavalta, mutta pointtina on, etteivat epelit tule liian rohkeiksi ja ala pihistaa ihmisten tavaroita – jota tosin tapahtuu. Meidan bungamme vieressa palmussa pari kertaa henganneet mankit olivat kuitenkin saikkyja.

Sangen epailyttava ankka ja viela epailyttavampi sammakko.


Ihmisen paras ystava Gekko ja jumilaisia ammuja

Etsi kuvasta varaani.


Tassa oli pieni tajunnan virran mukana kulkenut yhteenveto Koh Jumista, Andamaanienmeren paratiisisaaresta. Tanaan jytyytimme paatilla Krabille suunnittelemaan seuraavaa askelta, joka luultavasti on idan villi Kambodza. Paluu Thaikkuihin tapahtuu jossain valissa, mutta oleskelulupamme eraantyy talla eraa perjantaina.

Tama patka on hyva lopettaa lainaamalla Big Mama hollantilaista: ”Lonely Planetista ja muista matkakirjoista on helvetisti hyotya. Jos paikka loytyy niista, niin sinne ei kannata menna”. Tosin Koh Jum taitaa nykyisin jo loytya Lounarista.

Palataan taas. Hajotkaahan sinne pakkaseen.
– Paavo


					

Jaa

Pyydä kaverit tsekkaamaan tämä touhu