Maailma on uniluoma
yhteinen satu, tarina
tornit kohoaa korkeuteen
kirkot auki taivaaseen
tehtaat puskee usvaa
koneet tuottaa onnea
teräsrunkojen seassa 

uinuu ihmisromua

Jokaisessa itseään kunnioitaavassa blogissa tulee näyttää tissit ja lainata A. W. Yrjänää. Nyt olen tehnyt molemmat.

Tarina elämästä tuttujen ja turvallisten kuvioiden ulkopuolella on taas tältä erää takana. Uuden-Seelannin matkasta alkanut polte nähdä ja kokea ei silti osoita haalistumisen merkkejä. Useiden pienten Euroopan trippien jälkeen Kaakkois-Aasian matka oli eri tavalla mieltä avartanut kokemus, jonka pääosissa olivat vieraat ihmiset, kulttuurit ja oma seikkailunhalu. Vastoinkäymisittä ei taaskaan selvitty, mutta niitäkin kuuluu muistella lämmöllä. Kaikki merkit viittaavat myös siihen, että tarina saa tulevaisuudessa jatkoa. Ehkäpä vuoden päästä Transsiberian ja Kiinan muodossa…

Mutta palataanpa vielä esipuheessa esiteltyyn Babyloniin. Se ei ole käsitteenä mustavalkoinen. Lyhyesti voisi muotoilla, että Babylon on siellä, missä ihminen menettää otteen omaan elämäänsä ja ajautuu hallitsemattomaan kaaokseen hukaten elämänhalunsa. Toisaalta myös onni on siellä, missä on helppoa olla onnellinen – oli se sitten kotona tai toisaalla. Babylonista pakenemiseen ei siis välttämättä tarvita matkalippua palmun alle, vaan yksinkertaisesti elämästä nauttimisen taitoa. Lasi olutta ystävien seurassa, kuuma grilli kesämökin rannassa tai tyttöystävän hymy työpäivän jälkeen – kaikki on pitkälti kiinni siitä, huomaako arvostaa arkipäiväisiä asioita.

”Joskus pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle” -sanonta pitää osittain paikkaansa. Harvoin muistaa arvostaa niitä tavallisia päivittäin toistuvia rutiineja tai esimerkiksi suomalaista yhteiskuntaa ja luotettavaa virkavaltaa. Laosissa niitäkin tuli ikävä, vaikka tavallisesti arvostelenkin mielelläni pohjoista pahoinvoivaa hyvinvointiyhteiskuntaa. On tosin pakko sanoa, etteivät pitkät reppureissut ole saaneet minua erityisesti ikävöimään Suomea maana, vaan nimenomaan täällä olevia ihmisiä, ystäviä.

Seuraava matkaan liittyvä projekti on työstää reissusta kertova tarina visuaaliseen muotoon, sillä valokuvien ohella myös videomateriaalia tuli haalittua valtavasti. Innokkaimmat voivat alkaa odotella Travel Channelin maailman ensi-iltaa.

Tämä tarina päättyy allekirjoittaneen lyyriseen tajunnan virtaan. Kiitos teille harvoille lukijoille sekä matkakumppaneille.

Jossain Kaakkois-Aasiassa helmikuussa 2011.

Sulkakynällä, elämän vedellä

Kirjoitan päiväkirjaa

Paratiisissa autiossa

Ja maailma kuolee hiljaa



Avaruuden huminaa

On korvissani polte moottorin

Hiljaisuuden kieltä 

Puhuu sisälläni rauha kulkurin

Erilaista väylää samaan suuntaan
Kahta jalkaa, kahta pyörää

Ilman mieltä, ilman suuntaa

Vailla syytäkö kuljetaan?

Ja tie vie mukanaan



Kuvani on hento

Se piirtää itsensä yhä uudestaan

Aalto pyyhkii kasvot

Aika saa värit haalistumaan

Ranta katoaa

Ranta syntyy taas

Minne ikinä kuljen

Tie jatkaa kulkuaan



Tie on pitkä

Tie on hidas

Tie on raskas

Kuluttava


Se on näyttänyt murhatun

Se on näyttänyt murhaajan

Olen nähnyt elämän

Olen nähnyt kuoleman



Entä sitten kun tulee reuna

Jolta putoan tyhjyyteen?



Tie sen näytti
Ei maailma ollutkaan vankila
Me olemme vain pisaroita meressä

Taivaan tuuliin haihdumme



Vaan jokainen risteys voi suunnan muuttaa

Raottaa uutta ikkunaa

Silmät aunneina hengitän elämää

Ja maailma piirtää kuvat uudestaan


Aalto hukkuu rantaviivaan



Tie on unelma

Unelma vapaudesta

Vaan ei vapaus ole yksin

Se on pelkoa, yksinäisyyttä, eroa


Lapsellista pelätä 

On pahaa silmää
, uutta jumalaa

Lyhyt taival kerran päättyy

Ota irti kaikki mitä saat



Unelmat toteutuvat

Unelmat kuolevat

On mennyt yhtä kaukana kuin tuleva

Mieli täynnä on pahuutta

Maailma kauneutta

Astu ulos ovesta

Ja tie vie mukanaan



Sillä hetkessä on kaikki

Eletty ja elämätön elämäsi

Joskus on hyvä tuntea ikävää

Seurata tietä ilman päämäärää

– Lyyrikko-Pave

Jaa

Pyydä kaverit tsekkaamaan tämä touhu