Nykyinen sijaintimme on Siem Reap, reilun 150 000 ihmisen kaupunki Kambodzassa, jonka sijainti puolestaan on muutama tunti autolla Thaimaan rajalta itaan. Kaupunki on kaymassa lapi tyypillista Kaakkois-Aasialaista kehityskaarta, silla tanne on alkanut nousemaan juppihotelleja ja okykylpyloita lankkareille. Koko Kambodza ottaa talla hetkella aimo harppauksia eteenpain. Sodan paattymisen ja rajojen avautumisen jalkeen on turismi kasvanut ja maa alkaa lahennella Thaimaata monessa asiassa, joskin hyvin kaukana ollaan viela. Sihanoukville on Kambodzan aurinkoranta ja Phom Penh lienee shoppailu- ja kultuurikeskus. Siem Reap puolestaan on portti menneisyyteen – kulttuuricity siis tamakin.

 Siem Reapin keskusta on taynna ravintoloita ja varivaloja.

 

 Keskustan ulkopuolinen alue on puolestaan hieman erilaista.


 Siem Reapin joen rantaa keskustan ulkopuolelta.


Siem Reapin tarkein kasvualusta on Angkorin temppelikaupunki. 1000 vuotta sitten taalla sijaitsi suuren Khmer-valtakunnan keskus, jossa asui kasittamattomat miljoona ihmista. Samaanaikaan taisi Lontoossa hengata vaivaiset 50 000 immeista. Khmerien valtakunta ulottui myos nykyisten Vietnamin, Thaimaan. Laosin ja Myanmarin alueille. 1400-luvulla kavi ikavasti, kun Ayutthajan jengi (thaimaalaiset) vetivat khmereja taalla pataan, minka jalkeen viidakko soi kaupungin sisaansa, kunnes se 1800-luvulla ”loytyi” uudestaan ranskalaisen siirtomaaherran toimesta. Meni kuitenkin viela pitkaan ennen kuin maailma loysi sen. Sotien ja rajojen aukeamisen jalkeen sen ovat pikkuhiljaa onnistuneet valtaamaan japanilaiset ja korealaiset turistit (itse bongasimme myos yhden aurinkomatkojen oppaan). Kavijamaarat tovat tuplaantuneett vuosittain 1990-luvun lopulta lahtien ja nykyisin Angkorissa kay yli  miljoona turistia vuodessa. Sen merkitys Kambodzan taloudelle ja ihmisille lienee valtava.

Kaikki liikenne Angkoriin tapahtuu Siem Reapin kautta. Kaupunki on – siitakin huolimatta – hyvin viihtyisa. Taalta loytyy lukuisia mukavia (ja hyyyvin edullisia) majapaikkoja ja ravintoloita niin syomiseen kuin juomiseenkin. Myos lansimaisia ostoskeskittymia loytyy, mika vahentaa autenttisuutta, mutta on oikeasti ihan mukavaa. Kaupungin poikki kulkee joki, jonka varrella on keskustassa eurooppalaistyylisia ravintoloita. Parin kilometrin paassa on puolestaan hiekkatieta ja paikallisten hokkeleita. Lisaksi Siem Reapin etelapuolella sijaitsee Indokiinan suurin jarvi (ainakin sadekaudella), Tonle Sap. Tallaisella paikalla olemme nyt rohnottaneet viisi yota.

Ensimmaisen paivat kuluivat simppelisti relatessa ja kaupungilla pyoriessa. Allekirjoittanut on karsinyt myos jostain ikavasta mahamotkylasta, jota jouduin parantelamaan yhden paivan sangyn pohjalla. Toissapaivana otimme sitten itseamme niskasta kiinni ja hankimme liput temppelikaupunkiin. 20 dollarin turistihinta oli kova, mutta hyvaksyttava. Yhden paivan lipulla saa halutessaan menna tsekkaamaan auringonlaskun jo edellispaiva. Otimme siis tuk tukin ja hengailimme pari tuntia alueen kuuluisimman tempelin, Angkor Watin luona. Pilvisyys vei parhaan tunnelman, mutta paikka oli hieno ja siihen aikaan jo mukavan hiljainen. Kyseisesta temppelista on tullut koko maan symboli ja se on kuvattu myös Kambodzan lippuun – seka Angkor oluen logoon. Ei liene yllatys, etta temppelialue on maan tarkein turistikohde.

Seuraavana paivana hommasimme paikallisen tuk tuk-kuskin pyorimaan paivan kanssamme 10 dollarilla. Herasimme ennen kukonlaulua, silla tarkoituksena oli nahda auringonnousu Angor Watilla. Kuskimme suositteli kuitenkin erasta vuorta – tai oikeammin kukkulaa – jolla olisi vahemman ihmisia ja paremmat maisemat. Paatimme luonnollisesti menna sinne. Idea vaikutti hyvalta heti, silla ajaessamme paatemppelin ohi, olivat turistilaumat jo vallanneet paikan.

Tuk tukin kyydissa istuminen viileassa aamuilmassa oli jo elamys sinansa. Kuskimme pysayttaessa olimme hieman epatietoisia  mihin pitaisi menna. Oli viela pimeaa, eika ihmisia nakynyt missaan. Kohotuksesta lahdimme kuitenkin kappailemaan pimeaa polkua eteenpain kannykoiden valossa. Kukkula osoittautui loistavaksi paikaksi. Sinne saapuminen pimeassa ja ensimmaisten tuhat vuotta vanhojen temppeleiden kuvastuminen hiljalleen kirkastuvaa taivasta vasten saivat aikaan hetkellisen Indiana Jones -fiiliksen. Emme toki olleet yksin, mutta kukkulan laella olevalla temppelilla ei ollut kuin kouralinen ihmisia, lahinna valokuvaajia. Ainoa pieleen mennyt seikka oli taivas. Aurinko nousi pilvien takaa, joten paras variloisto jai talla kertaa nakematta.

Seuraavat kuusi tuntia kiertelimme maailman kahdeksatta ihmetta. Kuskimme nukkui aina valissa tovin, kunnes olimme nahneet uuden temppelin ja olimme valmiit vaihtamaan paikkaa. Kavimme ainakin kymmenessa temppelissa ja kiertelimme niiden ymparilla seka kiipesimme tuhatvuotiaita joidenkin senttimetrien pituisia rappuja kymmenien metrien korkeudelle. Ei olisi Suomessa mitaan asiaa rapuille, jotka nousevat metrin matkalla kolme metria.

Temppelikaupunki oli huikea nahtavyys. Puiden sisaansa syomat rakennukset olivat kaikkein hatkahdyttavimpia. Kuvitelkaa 300 vuotta vanha puu, jonka juurakko on syonyt sisaansa kokonaisen pienen temppelin! Lisaksi ”tarkeimpia” temppelita reunustivat metrien levyiset vallihaudat. 800-luvulta 1400-luvulle taalla on taytynyt olla kasittamattomat loiston paivat. Kaikesta hypetyksesta huolimatta on todettava, etta luonnon oma arkkitehtuuri merineen ja vuorineen vie aina voiton ihmiskaden aikaansaannoksista. Niin tallakin kertaa. Lisaksi tunnelmaa verottavat turistibussit ja -ryhmat, mutta sille ei voi mitaan. Se on taysin luonnollinen ja oikeutettukin kehityskulku. Ja turistehan mekin taalla olemme, vaikka haluammekin uskoa toisin. Haluaisimme jotenkin olla erilaisia. Mutta niin me itseasiassa olemmekin! Voinen pitaa jonkinlaisena kunnianosoituksena nimittain sita, etta maailman kahdeksannen ihmeen luona ME olimme nahtavyys. Korealaiset turistiryhmat halusivat useaan otteeseen kuvauttaa itsensa kanssamme. Maailman kahdeksannella ihmeella se oli kohtalaisen koomista . Otimme tilanteet huumorilla ja olimme toki otettujakin, etenkin Kari, jolle eras natti korelainen tytto lirkutteli ”Best model ever”. Sellaista siis Angkorissa. Onpahan tullut oltua nahtavyytena nahtavyydessa.

 Osa temppeleista on kaivettu esiin puiden juurakoiden alta.

 

Indiana Jonesit


The real Indiana Jones


Yksi lukemattomista temppelikomplekseista.

 

Angkor Watin liepeilla.

 

 Metsa on aikojen saatossa syonyt temppelit sisaansa.

 

 Epailyttava ankka taas maisemissa.


 Angor on taynna muinaisia kaiverruksia.


Angorista toipumisen (paivaunien) jalkeen lahdimme illalla ihmettelemaan kaupunkia. Sapuskoimisen ja ympariamparipyorimisen jalkeen eksyimme sivukujalle ja sielta uudelle sivukujalle. Tallaisia paikkoja tulee – ilmeisesti – etenkin Phonm Penhissa valttaa viimeiseen asti. Siem on kuitenkin melko turvallinen kaupunki liikkua – myos oisin. Loysimme sivukadulta maailman pienimman pubin. Siella oli yksi huone ja yksi poyta. Seuraavalta sivukadulta taas bongasimme takalaisten oman dokausbaarin – viihtyisan ja tilavan ulkoilmaterassin, jossa ei nakynyt ainoatakaan lankkaria. Eika ihme. Paikkaa reunustivat molemmista paista pimeat kujan paat. Paransimme siella maailmaa parisen tuntia ja  tollistelimme takalaisten juomakulttuuria – humalahakuisuutta tavataan myos Indokiinassa.

Tanaan otimme taas eilisen tuk tuk-kuskin messiin ja lahdimme Tonle Sapin jarvelle katsomaan kelluvia kylia. Jarvi on Kaakkois-Aasian suurimpia – ainakin sadekaudella. Sen koko ja syvyys nimittain kutistuvat nyt kaynnissa olevalla kuivallakaudella kymmenykseen niin etta syvyytta on enimmakseen vain 1,5 metria.  Lahtomme tosin viivastyi melkoisesti, silla meikalaisen muutama paiva sitten karsima vatsahassakka ei vielakaan ole ihan ok. Auringonpistos se siis ei ollut, kuten ehdimme jo arvuutella. Iltapaivalla lahdimme kuitenkin liikkeelle ja kambodzalaisen maaseudun jalkeen loysimme itsemme korealaisten kansoittamalta satama-alueelta. Naky ei ollut matkan parhaimmistoa. Myos 20 dollarin venetiketti aiheutti rajun vastareaktion ja juttelimme kuskillemme, josko han voisi heittaa meida meidat johonkin toiseen hienoon paikkaan. Kuski kyseli budjettiamme ja lupasi hoitaa meille privaattipaatin 15 dollarilla/ukko. Otimme kohtuulliselta kuulostaneen diilin. Kallis sekin oli, mutta turistien loytamien paikkojen hinnat tuppaavat aina karkaamaan lapasesta. Pitaa siis etsia omat spotit tai alistua. Talla kertaa alistuimme ja lahdimme  – sentaan omalla paatilla – veneilemaan.

Seuraavassa kuvia matkan varrelta ja kelluvista kylista:

Elamaa Kelluvien kylien liepeilla.

 

Kalastajia Tanle Sapin rannalla.


Talot ja veneet toimivat yhta hyvin vetten paalla.

 

Another day in Tanle Sap.

 

Kambodzan infrastruktuuri muuttuu koko ajan.


Paikallisia matkan varrelta Tanle Sap-jarvelle ja perilla jarvella.

 

Kyliin lahdetaan ”turistisatamasta”.

 

Kurnuttaja ja kaarmetytto.

 

Tuk tuk-kuskien kanssa riisiviinia nauttimassa.

 

Kelluvissa kylissa asuu enimmakseen vietnamilaisia. Syyta tahan en tieda. Kylat olivat yllattavn idyllisia pienine asuntolauttoineen ja riippumattoineen seka hyvin monenlaisine veneineen.  Pysahdyspaikalla  nakyi krokotiileja, joita paikalliset ovat ilmeisesti napanneet (jarvelta?) talteen. Samoin veneissa heilui myös pikkutyttoja kaarme olkapailla. Kokonaisuutena jarvi ja kyla olivat ehdottomasti kaymisenarvoisia paikkoja, joskin hinta-laatusuhde ei ollut millaan tavoin verrattavissta Angkoriin. Kylat ovat selvasti kasvava turistikohde, silla satamaan oli rakenteilla isohko rakennus, jonka epailen olevan jotain muuta, kuin takalaisten kerrostaloasuntola. Kambodzan tulevaisuus tulee varmasti olemaan yha enenevissa maarin turistikeskeinen.

Tullessamme takaisin veneilyreissulta istui tunnollinen tuk tuk-kuskimme kaljalla kollegoidensa kanssa. He viittasivat meita liittymaan seuraan. Tuhosimme riisiviinipullon ja oluet paikallisten kanssa ja mietimme huvittuneina millaista olisi, jos taksikuski tarjoaisi Suomessa ryypyt. Kieltamatta koko touhussa oli epailys siita, ovatko herrat ajokunnossa seka siita, saammeko maksaa koko hoidon. Etenkin Juitu oli (tapansa mukaan) skeptinen, mutta itse suhtauduin porukkaan hyvinkin luottavaisesti. Vaikka pieni skeptisyys onkin hyva sailyttaa, niin aina ei pida olla liian epailevainen – muuten kaikki kontaktit takalaisiin saattavat jaada syntymatta. Saikahtaneille lisatiedoksi, etta meidan ajajamme naytti koko joukon selvajarkisimmalta.

Kambodza on nayttanyt meille jo paljon kauneutta ja rumuutta. Etukateen epailyttava maa on ollut tahan mennessa hyvinkin nautittava matkakohde, joskin veden aarelle alkaa olla taas ikava. Huomenna matka jatkuu kohti viela villimpaa Kambodzaa, silla huitelemme bussilla paakaupunki Phom Penhiin. Ihmetellaan siella lisaa.

– Pate

Jaa

Pyydä kaverit tsekkaamaan tämä touhu