Taalla Thaimaan paratiisissa illan jo hamarryttya on hyva aika saattaa blogi lahes ajantasalle ja hopista pari sanaa siita kuinka tanne lopulta paadyttiin. Ensin kuitenkin lyhyesti pari sanaa malesialaisesta jengista. Hetken chillauksen jalkeen huomasimme, etta puolet ihmisista naureskelee ja heiluttelee meille. Etenkin Etela-Malesiassa jengi vaikutti aidosti iloiselta ja oli selvasti tohkeissan kolmesta lankkarista. Pohjoisessa – Thaikkulan rajan lahella siis – meininki oli puolestaan melko erilaista. Pohjoinen on huomattavasti konservatiivisempaa muslimimestaa kuin etela, joten allekirjoittaneen pukeutuminen aiheutti burkhien ja muiden myssykoiden keskella lievahkoa paheksuntaa. Niinpä vedinkin pidempaa hihaa ylleni.

Singaporen rajan tuntumassa, Johor Bahrussa, ihmiset heiluttelivat innokkaasti autoista ja pratkien paalta.


Pohjoisessa ihmiset olivat selvasti varautuneempia ja konservatiivisempia.


Mutta palaataanpa alkuun – tai tarkemmin sanottuna Singaporeen.
Saimme maailman turvallisimmassa suomalaiselta Akilta vinkin, jota paatimme saman tien seuraavana aamuna lahtea seuraamaan. Matka olisi vievä meidät SIngaporesta Malesian läpi Thaimaahan. Hyppasimme aamudosaan ja painuimme rajan yli Malesiaan Johor Bahrun cityyn. Siella totesimme, etta seuraava bussi pohjoiseen lahtee illalla kymmenelta. Venailimme siis koko paivan puistoissa, lahioissa ja bussiasemalla yobussia, joka heittaisi meidat toivon mukaan Penangiin.

 Odottelua…


Bussilippu maksoi noin 20 egee ja rahalle sai talla kertaa todellakin vastinetta. Ensin toin ehdimme jo pelastya, silla hieman ennen starttia kavimme kojulla ja totesimme, etta paikkamme ja nimemme oli vedetty yli valkoisella peitevarilla. Hetken ihmettelyn jalkeen paikat dosasta kuitenkin loytyivat.

Yobussimme oli huikea sleeperi, jossa hierovat nojatuolipenkit kuohivat vasyneita jaseniamme samalla, kun kuski painoi malesialaisia teita niin lujaa kuin vehkeesta irtosi. Nopeusmittaria vakoiltuani totesin, ettei se loppuvaiheessa enaa riittanyt. Matka Penangiin kesti about 8 timmaa. Sen jalkeen Malesian kiertomatkamme – jonka teemana siis oli v*ttuun taaalta ja nopeesti – jatkui uudella bussilla kohti Thaikkulan rajaa Alor Setariin, jonne matka kesti about tunnin ja nyt bussikin oli paikallisten kayttama vekotin.

 Bussissa ei ollut valittamista.

Valipysakkeja matkan varrelta.


Alor Setarista piti kuulemma paasta rajalle suoraan, mutta pienten kielimuuriongelmien ja viittomisten seka sapuskoimisen jalkeen loysimme itsemme taksista matkalla taas uuten mestaan, jonka nimea en edes muista. Sielta tie vei viimein rajalle seuraavalla bussilla, jossa totesimme, etta Malesian ja Thaimaan maarajalla oli muitakin. Noin vuorokauden reissauksen ja melko monen dosan seka yhden taksin ja kolmen tunnin jonotuksen jalkeen loysimme itsemme Thaimaasta – vain todetaksemme, etta saimme puolta lyhemman oleskeluoikeuden, kuin olimme luulleet. Thaimaan maarajalta oleskeluaikaa irtoaa nimittain vain pari viikkoa, kun taas lentämällä saa suoraan kuukauden setin.

Babylon yha mielessamme hyppasimme pikkubussiin minka jalkeen vaihdoimme isompaan bussiin, joka paukutti Krabille 5 tuntia. Lopulta olimme enaa venematkan paassa paratiisisaaresta, jonka kuva oli vilkkunut silmisamme jo Singaporessa pari paivaa ja tolkuttoman monta kilometria ja kulkupelia aiemmin. Yon nukuimme viela Krabilla ja seuraavana aamuna hyppasimme paivan ainoaan paattiin, joka toi meidat viimein palmun alle.

– Patse

Jaa

Pyydä kaverit tsekkaamaan tämä touhu