Siaminlahti

Awayaway, 4. tuotantokausi

Thaimaassa sijaitsevat Siaminlahden saaret ovat reppureissauksen kehto. Koh Samui, Koh Phangan ja Koh Tao ovat saaria, joille repputurismi alkoi syntyä joskus 1970-luvulla. Edellä mainitussa järjestyksessä. Vietimme kyseisillä saarilla kuukauden vuonna 2017 ja totesimme, että vaikka kasvavaan turismiin liittyy ongelmia, niin saaret ovat edelleen loistavia paikkoja myös reppureissaajille. Phangan oli suosikkimme ja kiersimmekin koko saaren ympäri. Tarina on melko tuttu: kun menee himpun verran sivuun turistikeskittymistä, niin olosuhteet ovat loistavat. Kävimme myös katsastamassa Phanganin fullmoon-partyt ja Taon vedenalaisen elämän. Matskua on tulossa.

Videot Siaminlahdelta tulossa

Tsekkaa sillä välin muut setit

Tie tuolla kaukana jossakin, a way away, on alunperin yhden miehen unelma ja intohimo. Se on projekti, johon kanssamatkaajat ovat huomaamattaan ajautuneet mukaan kuvaajiksi, tarinankertojiksi ja aviopuolisoksi asti.

Se on projekti, jonka päämotivaattorina toimii seikkailunhalu, joka syttyi, kun allekirjoittanut otti menolipun Uuteen-Seelantiin vuonna 2007. Paluulento oli 7 kuukautta myöhemmin, mutta sama matka jatkuu edelleen. Sillä reissulla löysin maailman, josta en ollut osannut edes unelmoida. Maailman, joka aukeaa matkailulla.

Projektin taustallahan on vanha tuttu tarina. Tarina irtiotosta ja maailmasta. Tarina siitä, että uskaltaa astua tielle ja antaa sen viedä kauas pois uusien ihmisten ja kulttuurien pariin. Samankaltaista tarinaa kirjoittaa lukematon määrä reissaajia tälläkin hetkellä eri puolilla palloa.Tämän kyseisen tarinan sivutuotteena on kuitenkin syntynyt muutamia audiovisuaalisia tuotoksia, jotka kertovat reppureissaamisen maailmasta. Ne on toteutettu spontaanisti ilman käsikirjoitusta, ammattitaitoa, tuotantoyhtiötä tai ammattimaista kuvauskalustoa. Niiden tarkoitus on ilahduttaa tekijöitä, kun he hamassa tulevaisuudessa haluavat kiikkustuolissa muistella menneitä reissuja ja seikkailuja. Koska nämä tarinat saattavat kuitenkin ilahduttaa myös osaa teistä hyvät ystävät, niin ne on laitettu esille sinne mistä kaikki reissaajat ja reissausta fiilistelevät voivat ne löytää.

Astukaa siis tielle ja antakaa sen viedä. Tämä on Awayaway – maailman halvin matkailuohjelma.

Siaminlahden reissutiimi

Simba & Pate

Jaa

Pyydä kaverit tsekkaamaan tämä touhu